Koululaisten myytävät tuotteet – tässä paras keino hankkia varoja luokallesi
Erilaiset luokkaretket tai jopa pidemmät leirikoulut ovat usein lapsen koulupolulta erityisen mieleenjääviä kokemuksia. Mietitkö mikä olisi paras tapa hankkia rahat yhteiseen tekemiseen niin, että kaikki lapset pääsisivät tasavertaisina mukaan hauskuuteen?
Lähes jokaiselle luokalle tulee jossain vaiheessa tarve tehdä varainhankintaa yhteisiä unohtumattomia kokemuksia varten. Varainhankintaa tehdessä saatetaan järjestää myyjäisiä, arvontoja tai tehdä talkoovoimin töitä. Yksi hyvä varainhankinnan tapa on koululaisten myytävät tuotteet, joiden avulla lapset oppivat tärkeitä taitoja myös tulevaisuutta ajatellen.
GreenGo-sukat ovat kotimainen tuote, joiden avulla jo yli 13 000 ryhmää on onnistuneesti kerännyt varoja erilaisiin tarkoituksiin. Tuotteiden myynti on helppoa, sillä jokainen meistä tarvitsee sukkia!
Valitse varainkeruumenetelmäksi koululaisten myytävät tuotteet, jos haluat helppoa ja opettavaista varainkeruuta
Kun varainkeruumenetelmäksi valitaan koululaisten myyntituotteet, lapset oppivat työnteon merkityksen ja saavat kokemuksen omasta onnistumisestaan. Kun esimerkiksi leirikoulua tai luokkaretkeä varten nähdään hieman vaivaa, tuntuu se lapsista entistä paremmalta. Koululaiset pääsevät myös opettelemaan tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja.
Vanhemman kannalta koululaisten myyntituotteet ovat helppo ja vaivaton ratkaisu verrattuna talkoisiin, inventaarioihin tai myyjäisiin. Myyntiin voi valita itselleen sopivan ajankohdan ja vanhemmat pystyvät käyttämään lapsensa kanssa myyntityöhön aikaa juuri sen verran, kuin he haluavat.
Koululaisten myytävät tuotteet mahdollistavat tasapuoliset mahdollisuudet jokaiselle koululaiselle, sillä kaikkien vanhemmilla ei välttämättä olisi laittaa suoraan rahaa lapsen leirikouluun tai edes myyjäisten leivontatarvikkeisiin. Myös etämyynti mahdollistaa osaltaan tasapuolisuutta, kun esimerkiksi kiireiset monilapsiset perheet voivat käyttää myyntiin sen verran aikaa kuin he pystyvät.
Tutustu varainhankintaan koululuokille!
Miksi valita GreenGo-tuotteet kaikista koululaisten myytävistä tuotteista?
- Kaikki sukkamme on valmistettu Suomessa Oriveden tehtaalla. Kotimainen tuote on koululaiselle myyntituotteeksi erinomainen valinta, sillä tuotteet ovat varmasti turvallisia. Lisäksi lapset oppivat, että kotimaisten tuotteiden avulla tuetaan suomalaista työtä ja niitä on hyvä ostaa ja myydä.
- Pakkaamme tuotteet tilaajakohtaisesti. Tämä vähentää teiltä ylimääräistä tuotteiden lajitteluun kuluvaa aikaa, kun sukat on helppo antaa myyjille tilaajakohtaisen pakkauksen ansiosta.
- Helppo etämyynti takaa, että kiireisetkin perheet kerkeävät osallistumaan myyntiin. Myynti ei vie paljoa aikaa ja sen voi toteuttaa esimerkiksi omalta kotisohvalta. Tämä mahdollistaa tasapuoliset mahdollisuudet kaikkien perheiden osallistumiseen. Etämyynnissä jokainen myyjä saa oman myyntilinkin, jota on helppoa jakaa sukulaisille, ystäville ja tuttaville.
- Hyvä koululaisten myytävä tuote ilman riskiä. Koska ette tilaa tuotteita itsellenne ennakkoon vaan toimitatte asiakkaille vain heidän ostamansa tuotteet, teidän ei tarvitse huolehtia, meneekö myytävät tuotteet kaupaksi. Luokkasi saa varmasti 30 % myyntituoton, joka on varainhankinnan suurimpia.
- Pitkän kokemuksemme ansiosta osaamme auttaa teitä tilanteessa kuin tilanteessa. Olemme jo 30 vuoden ajan auttaneet luokkia varainkeräyksessä, joten meiltä löytyy varmasti apua jokaiseen tilanteeseen.
Lataa helpon etämyynnin opas »
Sukat ovat helppo valinta koululaisten myytäväksi tuotteeksi
Meistä jokainen käyttää sukkia ja meistä jokaisen tulee välillä myös ostaa uusia sukkia. Jos tilaajat eivät juuri sillä hetkellä ole sukkien tarpeessa, voivat he ostaa niitä tulevaisuuteen varalle tai esimerkiksi ystävälle joululahjaksi puoli vuotta etuajassa, sillä sukissa ei ole parasta ennen päivämäärää.
Lisäksi sukkamme ovat samanhintaisia kuin kaupassa, joten tilaajien ei tarvitse maksaa “ylimääräistä” luokkaretkenne tai leirikoulunne tukemisesta. Päinvastoin tilaaja saa laadukkaat kotimaiset sukat samaan hintaan kuin kaupoissa myytävät ulkomaiset sukat.
“Ihan paras sukkaostos. Rämmitään metsässä ja märkääkin välillä on, jalat pysyy kuivina. Ihan loistava tuote.” – Anne, tekninen merinovillasukka
Koululaisten myytävät tuotteet – Näin kampanja etenee kanssamme
1.Aloittakaa tilaamalla infopaketti ja valitsemalla yhteyshenkilö
Kampanjan aluksi kannattaa tilata maksuton infopaketti, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon kampanjan suunnittelua ja toteutusta varten. Infopaketti sisältää hyödyllisiä viestipohjia, tuotekuvaston ja vinkkejä varainkeruukampanjan järjestämiseen. Valitkaa myös yhteyshenkilö, joka aloittaa ja lopettaa kampanjan sivullamme, vastaanottaa tilaukset ja toimii yhteyshenkilönä meidän sekä luokkasi välillä. Kiitoksena yhteyshenkilönä toimimisesta, annamme hänelle palkkioksi 50 € lahjakortin GreenGo-kauppaan.
2. Myynti alkaa
Kun kaikki tarvittava on valmista, on aika aloittaa myynti. Jokainen myyjä lähettäää omaa myyntilinkkiään eteenpäin tuttavilleen, perheenjäsenilleen ja muille potentiaalisille ostajille. Kun myyjät kertovat, että myynti tukee heidän luokkansa retkeä tai leirikoulua, löytyy suvusta ja tuttavista varmasti halukkaita tilaajia. Suosittelemme kampanjan kestoksi noin 2-3 viikkoa. Tällä aikataululla varmistat, että kaikilla on mahdollisuus osallistua kampanjaan, samalla kun lyhyt myyntiaika kannustaa toimimaan nopeasti.
3. Myynti päättyy
Kun sovittu myyntiaika on kulunut, on aika päättää myynti. Tämä tapahtuu kätevästi varainkeruukampanjan sivustolla. Muistuta myyjiä kampanjan päättymisestä ja kannusta heitä viimeistelemään viimeiset myynnit.
4. Tuotteet toimitetaan tilaajakohtaisesti pakattuna
Tilatut tuotteet saapuvat kuluttomasti noin 1-2 viikon kuluessa myyntiajan päättymisestä. Toimitamme teille tuotteet tilaajakohtaisesti pakattuina. Tämä helpottaa tuotteiden jakamista myyjille, jotka toimittavat ne omille tilaajilleen.
5. Reklamaatiot ja asiakaspalvelu
Jar-X:n asiakaspalvelu on valmiina auttamaan mahdollisissa reklamaatio- tai vaihto-/palautustilanteissa. Jos ostaja kohtaa ongelmia tilaamiensa tuotteiden kanssa, hän voi ottaa suoraan yhteyttä Jar-X Oy:n asiakaspalveluun, jossa hoidamme asian vaivattomasti ja nopeasti. Myyjät voivat siis ohjata tilaajansa suoraan meille eikä ylimääräisiä välikäsiä tarvita.
Tilaa infopaketti tai aloita kampanja suoraan!
“Ehdottomasti suosittelen Jar-x:n varainhankintaa muillekin. Tuotteita on helppo myydä, sillä niiden hinta-laatu-suhde on kohdallaan ja sukat ovat laadukkaita”, Anne Hirvonen, Liikuntaseura Ote ry:n talkoovastaava.
Lue kuinka Liikuntaseura Ote ry tienaa vuosittain yli 2000€ avullamme!