Rahoita luokkaretki varainkeruun avulla! Parhaat vinkit onnistumiseen.

Luokkaretken varainkeruun toteuttamisessa saa olla tarkkana. Luokkaretki on monelle lapselle unohtumaton kokemus, jota muistellaan pitkään. Luokkaretkelle pääsemisen tulisi olla jokaiselle lapselle tasa-arvoisesti yhtä mahdollista kuin koulukäynti muutenkin. Mieleenpainuva luokkaretki rahoitusnäkökulmasta voi olla kuitenkin joskus kinkkinen tehtävä.

Yleensä erilaisilla perheillä on eri tavalla varaa panostaa lastensa huvituksiin. Hyvin toimeentulevan yksilapsisen perheen taloudelliset mahdollisuudet ovat usein erilaiset kuin vaikkapa kahden lapsen yksihuoltajavanhemmalla. Onneksi rahoituksen keräämiseen on tehokkaita keinoja, joista monelle mielekkäin on yhteinen varainkeruukampanja!

Luokkaretki varainhankinnalla on parhaimmillaan tapa mahdollistaa jokaisen lapsen osallistuminen ikimuistoiselle reissulle. Sopivilla tuotteilla yhteisen reissupotin kasaaminen käy helposti, eikä yhdenkään perheen tarvitse panostaa lapsensa osallistumiseen kohtuuttoman paljon rahaa.

Erilaiset ryhmät ovat keränneet kotimaisten tuotteidemme avulla 1200 – jopa 10 000 euroa! Kotimaisten laatutuotteiden myyminen on helppoa ja olemme tukenasi koko ajan. Nappaa tästä blogista parhaat vinkit, joilla luokkaretki varainkeruun avulla varmasti onnistuu. Lue täältä, kuinka paljon varainkeruulla voi tienata.

Tehkää luokkaretken varainkeruusta yhteinen seikkailu

Voit tehdä varainhankinnasta luokalle yhteisen ja mieluisan projektin osallistamalla lapset jo alusta lähtien. Voitte miettiä yhdessä, kenelle tuotteita voisi myydä ja miten niitä kannattaa esitellä. Kattava materiaalimme on tässä avuksi. Yhteisen tavoitteen määritteleminen kannattaa: kun lapsi sisäistää, mitä varten rahaa kerätään ja hän osaa kertoa siitä myös muille, potentiaalinen ostaja päätyy yleensä tukemaan tavoitettanne.

Esimerkiksi koululuokkien suosimassa GreenGo-sukkavalikoimassamme on paljon värejä, kuoseja ja malleja, joihin voitte tutustua yhdessä. Usein lapset löytävät valikoimasta omat suosikkinsa, joita he esittelevät mielellään tutuille ja sukulaisille vanhemman kanssa. Monesti jo varainkeruukampanja onkin lapsille jo kutkuttava osa tulevaa luokkaretkeä. Samalla oppilaat oppivat työn ja rahan arvoa, kun he pääsevät osallistumaan itse tavoitteen saavuttamiseen.

Lue myös: Luokkaretkikohteita ja luokkaretki-ideoita

 

Suosikaa tuotteita, jotka lapsetkin omaksuvat helposti

Helppoja, jokaisen ymmärtämiä tuotteita, on vaivaton ja mielekäs myydä. Esimerkiksi GreenGo-sukkiemme korkea menekki piilee siinä, ettei kenenkään tarvitse ymmärtää ruoka-aineallergioita tai säilyvyyskriteereitä. Tuotteiden myynti on helppoa ja riskitöntä kenelle tahansa.

Tuotteistamme ei tarvitse tietää itse juuri mitään, sillä saatte käyttöönne kattavan ja laadukkaan katalogimme. Voit tarjota katalogin potentiaalisille ostajillenne, jolloin he voivat tutustua siihen myös täysin omatoimisesti sekä saada siitä kaiken tuotteista tarvitsemansa tiedon.

GreenGo- sukat ovat olleet vahvasti niin lasten kuin aikuisten mieleen, sillä valikoimasta löytyy tiheällä kokotaulukolla paljon eri värejä ja malleja! Esimerkiksi laadukkaat muumisukat ja sukkahousut ovat kampanjasta toiseen kaikenikäisten asiakkaidemme suosikkeja joko itselle tai lahjaksi hankittuna.

Lue myös: Mikä on paras varainkeruutuote?

 

Valitkaa kampanjamuoto, jossa voitte vain voittaa

Aloittamalla GreenGo-varainkeruukampanjan tulette varmasti kasvattamaan omaa luokkaretkipottianne. Käytännössä saatte käyttöönne kattavan malliston, josta jokainen löytää varmasti mieleisensä tuotteen. Voitte kerätä rauhassa tilaukset lähipiiriltä – usein jo 2-3 tunnin ajallinen panostus riittää jokaiselta myyjältä.

Kun olette saaneet haluamanne tavoitteenne täyteen, teette tilauksen ja me toimitamme tuotteet teille. Saatte koko tilauksenne loppusummasta 30 % omaan luokkaretkikassaanne, mikä on useimmille koululuokille merkittävä lisä matkan rahoittamiseen.

Jos myyntitavoitteenne on esimerkiksi 3 000 euroa, saatte käyttöönne 1000 euroa puhdasta rahaa. 25 hengen luokkaretkellä tämä tarkoittaisi esimerkiksi 40 euron arvoisen huvipuistolipun kustantamista jokaiselle osallistujalle.

Tuotteillamme on täysi tyytyväisyystakuu ja kampanjamuoto on suunniteltu riskittömäksi. Vaikka ette myisi yhtäkään tuotetta, että käytännössä menetä muuta, kuin korkeintaan hieman omaa aikaanne. Nollasaldoisia varainhankintakampanjoita ei ole kuitenkaan koskaan kauttamme tehty, vaan keskimäärin potti nousee 1200 euroon jo hyvin perustason myyntityöllä.

Yhteenveto: luokkaretki varainkeruun avulla

  • Valitkaa kampanjamuoto, joka ei vaadi alkusijoitusta ja on riskitön.
  • Suosikaa kotimaisia tuotteita, joissa on laatutakuu, niin ostamisen kynnys madaltuu.
  • Valitkaa tuotteita, jotka lastenkin on helppo omaksua ja joista on hetkellisen ilon sijaan pidempää hyötyä käyttäjälle.
  • Tutustukaa yhdessä tuotteisiin ja määritelkää tavoitteenne. Näin lapsetkin innostuvat ja saatte lentävän lähdön varainkeruukampanjallenne.

Miten GreenGo-varainkeruu toimii?

1 kommentti

  1. […] luokkaretken tai harrastustoiminnan rahoitus on teille ajankohtaista, olet tullut oikeaan paikkaan. Kokosimme […]

Kirjoita kommentti